perjantai 7. joulukuuta 2012

hippibussi meni rikki

Ostettiin syksyllä meille semmonen ihana keltainen pikkubussi. Verhot, ledivalotaivas, telkkarit ja kaikki. (on kuulemma ollut ennen karaoketaksina!). Ihanaa on ollut, kun siihen mahtuu koko perhe ja koirakin. Kätevä on ajella. Minäkin olen peruuttanut ainoastaan yhden sähkötolpan mutkalle.

No nyt kun tuli pakkaset niin se meni rikki. Ei käynnistynyt aamulla. Hankittiin akkulaturi. Ei toiminut. Hankittiin akut. Ei käynnistynyt. Hankittiin korjausmies paikalle. Se sanoi, että vika on polttoainesuodattimessa. Siinä on vettä. Mies otti veden pois. Ei toimi. Huono homma. Nyt katsotaan pitääkö se hinauttaa korjaamolle. Siitä huolimatta se on maailman ihanin auto! Ja en todellakaan ole autoihminen. Ollenkaan.

No sitten kun asioilla on tapana kertaantua niin talosta loppui öljyt. Toimitus on joskus jos silloinkaan. Nyt kannetaan puuta koko ajan ja joka pesää lämmitetään hulluna. Tiedättehän: kohta 100-vuotias talo, kaksinkertaiset lasit jne. Mitähän seuraavaksi.... Onhan tämä tietysti romanttista asua tälla lailla. Voi oikein kuvitella, kun silloin ennen vanhaan kylläkin lämmittäjät kantoivat puita ja koko talo lämpeni pelkästään puulla. Sisäkkö on häärinyt keittiössä valkean äärellä ja tehnyt herrasväelle ruokaa. Sitten on ruokakelloa soittanut ja palvelusväki on kokoontunut köökin puolelle syömään. Insinööripoikamies on saanut nauttia ruokansa ylhäisessä yksinäisyydessään salissa. Oi niitä aikoja. Lämittäjät ja kaikki. Ja insinöörit arvossaan. 230 m2 ihan omassa käytössä. Puutarhurit ja kaikki... Ymmärrän kyllä oikein hyvin nyt tällä työmäärällä tällaisessa talossa, että on ollut palkattua henkilökuntaa. Nykyaikanankin olisi vähemmän työttömyyttä jos olisi vara palkata palvelusväkeä tavallisen insinöörinkin kotinsa turvaksi.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Olemme Surrealisteja!

Teimme kovasti töitä, että saimme viime vuosina maalaamamme taulut kehyksiin. Siinä tarvittiin pullollinen jos toinenkin kuohuviinia ja paljon kehyslistaa, kuumaliimaa ja kärsivällisyyttä. Taidetta tarjosimme miehen kanssa yhteensä 10 teosta paikallisen kuvataideseuran näyttelyyn jonka juryttäjänä toimi ammattitaiteilija. 

Kuinkas sitten kävikään; kaikki työmme pääsivät näyttelyyn ja meidät kutsuttiin oikein lehdistötilaisuuteen esittelyä varten. Niinpä pääsimme paikallislehteen ja myöskin maakunnan suurimpaan lehteen. Me olemme nyt luokiteltuja taiteentekijöitä : Surrealisteja.

Surrealimihan syntyi 1900-luvun alkupuolella eri tyylisuunnista kuten symbolismista, ekspressionismista ja futurismista. Runoilija André Bretonia voidaan kutsua Surrealistisen suunnan perustajaksi joka omaksui psykoanalyyttisiä näkemyksiään mm. Freudilta. Surrealistinen manifesti julkaistiin 1925.  Taiteilijoiden rajoitteiden vapauttaminen , ajattelun todellisten prosessien ilmaisu sekä unen ja todellisuuden yhdistäminen ylitodellisuudeksi oli manifestin julistus. Siihen vielä liitettiin Freudin psykoanalyysin soveltaminen taiteeseen ja kirjallisuuteen. Sadistiseksi runoilijaksi luokitellun Kreivi Lautréamontin lause ”Kaunis kuin ompelukoneen ja sateenvarjon satunnainen kohtaaminen ruumiinavauspöydällä” tuli surrealistien motoksi.

Surrelisti ikäänkuin maalaa sielunsa unimaisemaa ja mielentilaa ottaen mukaan elementtejä todellisesta maailmasta.  Kyseessä on siis todellisuuden kuvaamista, mutta kyse ei ole vain todellisuudesta vaan nimensä mukaan kyse on ylirealismista. Surrealismia ei pidä myöskään sekoittaa abstraktiin taiteeseen. Surrealismi on kuitenkin todellisuuden ja olemassa olevan maailman kuvaamista, kun taas abstrakti taide on nonfiguratiivista (ah, rakastan tuota sanaa!) eli ei mitään esittävää todellisesta maailmasta. Abstrakti taide muuten kiellettiin aikanaan Kansallissosialistisessa Saksassa ja Neuvostoliitossa. Rappiollisen taiteen sijasta sosialistinen realismi oli hyväksyttyä. Surrealisteja on mm. Salvador Dali ja Seppo Similä. Suomen tunnetuin Surrealistinen taiteilija oli Otto Mäkilä. Pidän ajatuksesta, että surrealismi on antiporvarillisuutta ja ottaa kantaa myös yhteiskunnallisesti. Pidän myöskin siitä, että levittyään Yhdysvaltoihin joukko taiteilijoita yhdisti  intiaanitaiteen ja riitit surrealismiin.
Otto Mäkilä - Punainen levoton kipinä.

Mielenkiintoista on, että surrealisteja voi olla myös kirjoittajat. Se on ikäänkuin automaattikirjoitusta. Käsi kirjoittaa ja tekstiä syntyy alitajunnasta. Samantyyppinen flow-tila tulee joskus myös maalatessa. Ajantaju häviää ja tietoinen ajattelu myös. Maalauspohjalle syntyy pala sielua, tajunnanvirtaa, mielen sopukoiden palasia jotka koostuvat yhdeksi kokoanaisuudeksi. Toki tekniikan on hyvä olla kunnossa, muuten ne mielenmaisemat saattavat hyvinkin olla suttuisia. No jos kuitenkin niin sattuu käymään löydämme kyllä helposti taiteellisen tyylisuunnan sutuillekin eli se on: Abstrakti ekspressionismi!

Abstraktin ekspressionismin korkein ajatus on synnyttää voimakkaita tunteita puhtain keinoin. Maalaushetki on oleellinen. Taiteilijan, värien ja siveltimien yhteisteos. Taide ei ole esittävää. Vain hetki on tärkeä. Taiteellinen hetki on kaoottinen ja voi olla tekijälleen joskus ahdistava. Hän ilmaisee tunteitaan välineidensä avulla. Abstrakti ekspressionismin ollessa kyseessä tunnusomaista on ns. roiskemaalaus ja värikenttämaalaus. Näyttelyn ainoan ammattitaiteilijan teos taitaa olla Abstraktia ekspressonismia ellen väärin tulkitse. Näyttelystä löytyi myös naivistisia töitä ja ne tekijänsä mukaan myydään aina ensimmäisenä. Kuinkas sitten kävikään: upean taiteilijamieheni Surrealistinen taulu meni kaupaksi. Ostaja oli arvostettu entinen teatterinjohtaja ja taiteenystävä. Hurraa!!

maanantai 27. elokuuta 2012

Kesällä luettua



Pancol oli minulle uusi tuttavuus, mutta ihana uusi tuttavuus! Ehdoton kesähelmi.
Henkilöhahmot ovat loistavia ja jokaisen hahmon sielunelämä ja käyttäytyminen on kuvattu harvinaisen elävästi. Hahmot eivät jää kaukaisiksi. Tämä kirja tuli ahmittua. Pidin myös ranskalaisesta tunnelmasta ja ajatuksesta, että kaikki on mahdollista kun vain itse niin haluaa ja päättää. Jatko-osa Kilpikonnien hidas valssi tuli myös luettua. Henkilöt olivat jo tuttuja ja kirja tempaisi mukaansa ja oli hiukan vakavampi ja traagisempi kuin edeltäjänsä. 

 Krokotiilin keltaiset silmät

torstai 23. elokuuta 2012

Minä olen ok, sinä olet ok

Kävin kuitenkin ihan oikealla terapeutilla ja sain tämän hokeman helpottamaan suhtautumisvaikeuksia ulkomaailmaan ja pelivälineeksi huonon itsetunnon kohottamiseen. Ihme juttu, mutta se toimii! Aina kun kohtaan ihmisiä tai koen vähän huonommaksi oloni mitä olenkaan niin sanon mielessäni nämä taikasanat ja bling! kaikki on ok!

Kävimme myös mieheni kanssa terapeutilla. Vaikuttaa siltä, että mieheni sai terapeutille paljon uusia ja ihmeellisiä ajatuksia, koska sen jälkeen kun puhuin ystäväni kanssa (joka käy myöskin samalla terapeutilla) niin uudet ohjeet ja ajatukset ovat kuin mieheni suusta: "Löydä tunnetila lapsuudesta ja ulkoista se pois tästä hetkestä". Paljastin vähän aikaa sitten miehelleni, että olimme käsitelleet terapeutin kanssa mustasukkaisuutta ja kontrollointitarvettani. Terapeutti tokaisi: "Ei kannata huolestua jos miestä ei näy tuntiin sovitusta ajasta. Ei se siinä ajassa ennätä ainakaan kunnolla naimaan kenenkään kanssa". WTF. Olen edelleenkin tyrmistynyt. Miten petetylle ja jätetylle voi tuollaista sanoa edes leikkimielellä? En taida enää käydä terapeutilla. Olen valaistunut. Minä olen ok!!

Meillä oli niin hektinen kesä uusperheemme kanssa, että blogin kirjoittelu jäi paussille. Kävimme uusperheellisten lomalla Savonlinnassa ja sitten muuten oli suurimman osan kesästä koko sakki paikalla niin eihän siinä mitään oikein ehdi. No teimme elokuvaa lasten kanssa ja kivaa oli. Lapset on ihania ja sankarit pääsivät oikein taistelukohtauksiin saakka. Minä olin yksi pahiksista ja miekkailin 10-vuotiaan pojan kanssa niin, että pikkusormi meni tohjoksi...Hmmm...paha sai palkkansa.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kesän toivevaatteita

gudrunsjodenista molemmat

Sitten pikkuisen maallisiin asioihin. Tänään löysin kirpparilta ihanat kesäsandaalit ja sifonkimekon. Olen nyt jälleen löytämässä raskausaikaan kadonnutta tyyliäni. Kauan se kestää...tytär on jo yli vuoden ikäinen ja tässä välissä olen vellonut vaatekomerolla ihmetellen mitä kummaa sitä päällensä laittaisi. 
Tuossa vasemmanpuoleissa kuvassa on minun tämän hetken toivetyyli...Pitkiä liehuvia hameita, ihania kuoseja, sopivasti väriä. Oikean puoleinen kuva on toisenlasita tyyliä, eli näpsäköitä lyhkäisiä mekkoja ja hameita...sinistä väriä - käy kuulemma punapäille oikein hyvin.