perjantai 20. syyskuuta 2013

Vauvan turvakaukalon tuunausta

Heippatirallaa!

Olen jonkin sortin ekohippi ja minua rasittaa valtavasti uuden ostaminen ja ylipäätänsä tämän maailman kulutushysteria. Kannatan ehdottomasti kierrätystä. Kuitenkin esteetikkona minua haittaa jos joku asia ei miellytä silmää tai on muuten vaan rikki. Niinpä aikanaan kirpparilta vitosella ostettu kaukalo sai uuden ilmeen. Haluan jakaa tämän, koska ohje ei vaadi lainkaan ompelutaitoa (tai muutakaan käsityötaitoa). Olen kauhean innostunut ollut DIY sivustoista ja tarkoitus on myös itsekin keksiä ja soveltaa ohjeita. Vaatteiden, huonekalujen ja vaikka minkä tuunausta on luvassa jatkossa silloin tällöin.

Tarvitset: jättisuuren reikäneulotun kaulahuivin (voi olla tehdastekoinen tai käsin kudottu ja tottakai suosittelen kirppareiden kiertelyä tässäkin kohden) ja tietenkin tuunattavan turvakaukalon.

Ohje: asettele kaulaliina kaukalon päälle niin, että kääntövaraa jää reilusti myös yläpäähän. Pujottele kaikki turvavyöt rei'ístä esille. Taita yläpää vanhan pehmusteen alle ja laita kiinni hakaneulalla, solmi kiinni kaulahuivin hapsuilla turvavöiden rei'istä kaukalon taakse. Loppuosa alapäästä jää käännettäväksi vauvan peitoksi tai nostettavaksi aurinkoisella kelillä varjoksi turvakaukalon kantokahvan päälle.  Niin ja eikä siinä vielä kaikki! Älyttömän helppo irrottaa ja pestä ja pujotella takaisin parissa minuutissa.

  Nerokkaan yksinkertaista...

Ymmärrätte varmasti idean...
Hengittävä aurinkosuoja, unohda huonosti pysyvät sideharsoliinat
Kaikki turvavyöt yms.oli helposti pujoteltavissa
Nyt puuttuu vain kaukalon mystinen tuleva käyttäjä

Minun mielestä siitä tuli kaiken lisäksi tosi nätti. Nalle on muuten nimeltään Pommi :)

Leppoisaa perjantai-iltaa!

T: Kaheli akka

6 kommenttia:

  1. Mikä se semmonen DIY oikein on ??????????????

    VastaaPoista
  2. do it yourself :) eli tehdään ihan ite asioita. Minulle se tarkoittaa just tuollaisia vanhojen tavaroiden tuunauksia ja esim. vaatteiden muokkausta mieluisiksi. Toiset jäljittelee viimeisiä muotiluomuksia tehden kirpparilöydöistä niiden mukaisia. googletteleppas lisää :)

    VastaaPoista
  3. Ai tuunaamista englanniksi...

    VastaaPoista
  4. Tee se itse - asioita. Tuunauksen ohella ohjeita inspiraatioita ja ideoita...tuo diy termi on vaan kaiken muun vieraskielisen ohella rantautunut Suomeen. Savolaisittain se ois tieite :-)

    VastaaPoista
  5. On kuule hieno kaukalo :) Oot tosi näppärä :) Terkut kainuusta :)

    VastaaPoista

Kiva jos joku kommentoisi joskus jotain :)