lauantai 23. marraskuuta 2013

Onnittelukortit ja vauvamuistamiset kronologisessa järjestyksessä

1. Vauva: silloin kun lähes 12 vuotta sitten esikoiseni syntyi rynnivät ihmiset jo laitoksellekin katsomaan vauvaa. Tuli nalleja, kukkapuskia, kortteja ja kotona ruuhkaksi asti ihmisiä katsomaan ihanaa ihmettä. Juhuu! Poikavauva kaiken lisäksi!!

2. Vauva: toisen lapsen syntymä oli yhtälailla iloinen ja odotettu tapahtuma. Silloin muistan myös sen vaaleanpunaisten pakettien, korttien ja kukkien  ryöpyn. Prinsessa on syntynyt!! Jihuu!

Elämä meni monta vuotta eteenpäin ja silloinen ydinperheeni hajosi. Jonkun vuoden päästä sain uuden ja ihmeellisen perheen. Oman uusperheen ja miehen mukana tuli kolme poikaa. Meni taas aikaa ja meille syntyi ensimmäinen yhteinen vauva.

3. Vauva: ensimmäinen yhteinen vauva sai paljon huomiota, jonkin verran onnittelukortteja ja lahjoja tuli. Ystävät ja sukulaiset tulivat katsomaan (mutta ei niin sankoin joukoin kuin silloin nuoruudessa ensimmäisten lasten kanssa). Vaisu jee!

"Helou, tässä mää oon eikä kukaan noteeraa"
4. Vauva: eli meidän toinen yhteinen lapsi... nytpä kävi sitten niin tämän meidän pikkuisen kanssa, että kukaan isovanhempia ja yhtä minun tätiä lukuunottamatta ei ole kyläillyt vauvaa katsomassa ja yksi onnittelupaketti on tullut. (No se olikin maailman ihanin paketti maailman ihanimmalta ystävältä!). Hohhoijjaa, huokailuja ja mutinaa, että hulluja ovat kun vielä lapsia tekevät tuohon laumaan vanhoilla päivillään...

Johtopäätös: Facebook on syrjäyttänyt etanapostin ja oikeat kyläilyt. Hirmu kätevä on sitä kautta onnitella ponnitella. Melkeinhän sitä on kylässä ruudun välityksellä...

Muuten en ala spekuloimaan asiaa ettei kenellekään tule paha mieli ja syyllinen olo :)  Hei ootte kaikki ihan OK!

2 kommenttia:

  1. Siinä yksi syy lisää, miksi vihaan nykyään koko facebookia! Ja ilman sitähän suurin osa "ystävistä" ei edes tietäisi uusista tulokkaista. Ja oon sitä mieltä, että ei ehkä tarttis tietääkään.

    VastaaPoista
  2. Joo ja näitähän riittää...on twitterit, instagrammit googleplussat netlogit jne....Vaikka joskus siitä facebookista on iloakin. Tänään sain kaveripyynnön kauan sitten "kadonneelta" ystävältä. Ja tällä kertaa ihan oikealta ihmiseltä eikä miltään "olennähnytjajutellutviimeksiekaluokkalaisena ja nyt kiinnostaa tosi paljon mitä kuuluu!"

    VastaaPoista

Kiva jos joku kommentoisi joskus jotain :)