maanantai 14. lokakuuta 2013

Univelkainen nainen tässä terve

Kummallista, että univelan kerääminen alkaa jo pari kuukautta ennen vauvan syntymää. Sitä alkaa heräilemään aamuyöstä ja on kaikkea hyödyllistä ajateltavaa kuten:

Pitäisi värjätä hiukset ettei juurikasvu näy (sitten kun vauva syntyy otetaan kuvia yläviistosta kun itse siinä sängyssä istuskelee vauvan kera)

tai

Millähän veroprosentilla ne tällä kertaa meinaa rokottaa muutenkin ankeata äitiyspäivärahaa ja pitäisikö jotenkin reagoida asiaan etukäteen ettei käy niinkuin viimeksi kun lisäprosentilla verottivat.

tai että

Kuinkahan käy tällä kertaa raskauskilojen pudottamisen kanssa kun kokemuksesta ne kaikki ei ole koskaan edes lähtenytkään pois vaikka esikoinen on pian 12 vuotias.

Jotain iloakin siitä on

Sain eilen melkein siivottua yläkerran vaatekomeroni jota olen sen kaksi kuukautta jo murehtinut yöntunteina. Siitä tulikin mieleen, että 99% vaatteista ei tule todellakaan mahtumaan päälleni seuraavaan puoleenvuoteen eli alakerran vaatekomero, jossa on nyt kaikki jättihousut ja paidat saa luvan olla käytössä. Sinne on tulossa lisäksi myös ihanan ystäväni vanhoja imetyspaitoja. (terkkuja!) Onkohan muut muuten valinneet omat sairaalasta palautumisvaatteet? Ois kyllä aika stressaava tilanne jos optimistisena olisi ne 31 tuuman farkut mukana jotka mahtuivat hyvinkin vielä alkuraskaudesta päälle. Sitten ne jämähtäisivät reisiin kiinni (paitsi tietysti julkkiksilla ei jäisi).

Niin, että semmoisia mietteitä tällä kertaa. Heräsin muuten tänään klo 11.30. Semmoista ei ole tapahtunut kuin viimeksi joskus 20-vuotiaana.

P.S ei yhtään supistusta tänään mutta rv on vasta vaivaiset 39+1 eli ei pidä nyt hättääntyä vielä.

"sujahdin vanhaan kokooni heti synnytyksen jälkeen"





2 kommenttia:

  1. Tää nauroi kyllä näille jutuille. Ja terkkuja vaan, postipaketti lähtee to-pe, kunhan oon saanut sitä ruhtinaallista äitiyspäivärahaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minuakin naurattaa...vielä! Minäkin odotan sitä pottia kuin kuuta nousevaa. Perjantaina ihan 30 päivän rahut pitäisi jysähtää tilille. Jee. Laita se paketti bussirahtina vaikka ja maksajaksi minä.

      Poista

Kiva jos joku kommentoisi joskus jotain :)